24. huhtikuuta 1972
EU on alkanut suunnitella yhteistä rahaa jo vuonna 1970. Rahatalouden vakauden takaamiseksi EU-jäsenet päättävät sallia valuutoilleen vain vähäisen keskinäisen vaihtelun. Tämä vuonna 1972 kehitetty vaihtokurssimekanismi (ERM) on ensimmäinen askel kohti euron käyttöönottoa 30 vuotta myöhemmin.
1. tammikuuta 1973
EU:ssa on nyt yhdeksän jäsenvaltiota, kun Irlanti, Tanska ja Yhdistynyt kuningaskunta liittyvät siihen.
Jäsenvaltiot: Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska, Saksa.
Uudet jäsenvaltiot: Irlanti, Tanska, Yhdistynyt kuningaskunta.
10. joulukuuta 1974
EU-maat perustavat aluekehitysrahaston osoituksena yhteisvastuusta. Sen tarkoitus on siirtää rahaa rikkailta alueilta köyhille teiden ja yhteyksien parantamiseen, investointien houkuttelemiseen ja työpaikkojen luomiseen. Myöhempinä vuosina tällainen toiminta muodostaa yhden kolmasosan kaikista EU:n kuluista.
7.–10. heinäkuuta 1979
EU:n kansalaiset äänestävät ensimmäistä kertaa suoraan Euroopan parlamentin jäsenet. Aiemmin kansalliset parlamentit ovat valinneet edustajansa. Jäsenet istuvat yleiseurooppalaisissa poliittisissa ryhmissä (sosialistit, liberaalit, vihreät jne) kansallisten ryhmittymien sijaan. Parlamentin vaikutus kasvaa
Tunnisteet: euroopan unioni
0 Comments:
Blogi arkisto
-
►
2009
(30)
- ► tammikuuta (30)
-
▼
2008
(25)
-
▼
joulukuuta
(25)
- Simpauttaja (1975) (Video)
- 77 elokuvaa 70-luvulla
- Kotimaiset Elokuvat (Video)
- TV mainoksia sekalaiset 2 (Video)
- TV mainoksia sekalaiset 1 (Video)
- TV mainoksia elintarvike (video)
- TV mainoksia pesuaineet (video)
- TV mainoksia Lada (Video)
- Minit ja mikrot
- Euroopan Unionin historia 1970-1979
- Kössi kenguru
- Anttila-Parempia tavaroita halvemmin hinnoin
- Setelit
- Lehtikuvat 70-luku
- Koristossut
- 70-LUVUN MUSIIKKI
- Marimekko
- Levi´s mainos, Bruce Lee style (video)
- Levi´s kielletty mainos (video)
- Farkkujen tarina
- LP-levyjen kansia 70-luvulta
- VHS-videokasetti
- C-kasetti
- Hai-saappaat
- Jopo
-
▼
joulukuuta
(25)
Uutiset - HS.fi
Tagit
- 100 markkaa (1)
- 1970 (2)
- 1971 (1)
- 1973 (1)
- 1974 (2)
- 1975 (2)
- 1976 (4)
- 1977 (1)
- 50 markkaa (1)
- 500 markkaa (1)
- Ajatar (1)
- anttila (1)
- Armi Ratia (1)
- Aso Kahvi (1)
- autoilu (1)
- Bensaa Suonissa (1)
- Bruce Lee (1)
- bussi (2)
- c-kasetti (1)
- Coral (1)
- disco (1)
- Elvis (1)
- Ere Kokkonen (1)
- Etyk (1)
- euroopan unioni (1)
- Finlandia-talo (1)
- Freeman (1)
- hai-saapas (1)
- Halva (1)
- hautajaiset (1)
- Hector (1)
- Helsinki (2)
- Hortto Kaalo (1)
- ilkamat (1)
- Inari (1)
- Irwin Godman (1)
- Iso S (1)
- Jaffa (1)
- Jalostaja (1)
- James (1)
- Jenkki (1)
- jojo (1)
- jopo (1)
- Jäniksen Vuosi (1)
- jääkiekko (1)
- Jörn Donner (1)
- kahdeksan surmanluotia (1)
- koristossut (1)
- Kotikokki (1)
- kylli-täti (1)
- Käpylä (1)
- kössi kenguru (1)
- lada (1)
- lee (1)
- leveät lahket (1)
- Levi´s (3)
- Liikenne (1)
- LP-levy (1)
- maajoukkue 1974 (1)
- mainos (1)
- mannekiinit (1)
- marimekko (2)
- Masi (1)
- maxi-market (1)
- Mikko Niskanen (1)
- mikrot (1)
- minit (1)
- Mix (1)
- musta jää (1)
- nokian jalkineet (2)
- nuoriso (1)
- perkele (1)
- Pertsa ja Kilu (1)
- peruukki (1)
- polkupyörä (1)
- Posti-Antti (1)
- puhelinkoppi (1)
- Päijännetunneli (1)
- raitiovaunu (1)
- Rauli Badding (1)
- Rauni Mollberg (1)
- Retu (1)
- Riitta Salin (1)
- Risto Jarva (1)
- romaanit (1)
- Rooma (1)
- sauna (1)
- setelit (1)
- Simpauttaja (1)
- single (1)
- Spede (1)
- Stockmann (1)
- Talviliikenne (1)
- teinit (1)
- Tupla (1)
- Urho Kekkonen (1)
- Uuno Turhapuro (1)
- Vallila (1)
- Veikko Huovinen (1)
- vesi (1)
- vhs (1)
- Wigwam (1)
- Wrangler (1)
- Yleisurheilun EM-1971 (1)
- öljykriisi (1)