Elokuvasäätiö alkoi tilastoida yleisömääriä vuonna 1972. Silloin suomalaiset kävivät elokuvissa 10,1 miljoonaa kertaa. 810000 kertaa he valitsivat kotimaisen vaihtoehdon. Vastaavasti 1999 elokuvissakäyntejä oli 7 miljoonaa. Kotimaisten osuus oli 1,8 miljoonaa.
Vuonna 1980 elokuvissa kävi 9,9 miljoonaa katsojaa, joista 1,5 miljoonaa valitsi kotimaisen. Useimmat heistä katsoivat Tapio Suomisen Täältä tullaan elämän, Spede Pasasen ohjaaman Tup akkalakon tai Rauni Mollbergin Milkan.
Vuosina 1971-1980 Suomessa valmistettiin 77 elokuvaa, joista kuusi oli dokumentteja, yksi oli animaatio, yksitoista oli Jörn Donnerin ja toiset yksitoista Spede Pasasen ja 7,5 Filminorin tuottamia.
Rauni Mollbergin Maa on syntinen laulu oli kauden katsotuin kotimainen: 711586 katsojaa. Sen ohitse meni amerikkalainen Yksi lensi yli käenpesän (727305). Ensimmäinen Uuno Turhapuro veti saleihin 612817 ja Risto Jarvan komedia Loma 515020 ihmistä.
Vuonna 1974 oli vain kolme kotimaista ensi-iltaa. Ne olivat Jarvan Yhden miehen sota, Seppo Huunosen Karvat ja Ere Kokkosen Viu-hah hah-taja.
Vuosikymmenen aikana debytoi 34 ohjaajaa.
Vuoteen 1970 mennessä oli lunastettu yli miljoona tv-lupaa. Vuosina 1971-80 televisiossa esitettiin keskimäärin 52 kotimaista elokuvaa vuodessa. Suosituimmilla oli noin 2,5 miljoonaa maksajaa.
Elokuvien keskimääräiset tuotantokustannukset nousivat 1970-luvulla 430000 markasta 2,01 miljoonaan markkaan. Vuosikymmenen kallein kotimainen elokuva oli 1980 valmistunut Tulipää, joka maksoi 5987763 markkaa.
Julkaistu: 30.4.2000 HS
Jäniksen Vuosi
Uuno Turhapuro
Bensaa Suonissa, (1970)
Mies, joka ei osannut sanoa ei (1975)
Jenkki-Irwin Godman
Halva
Mikrot on parhainta ilottelumuotia. Jos lyhyet mikrot kuitenkin tuntuvat liian rohkeilta, niin silloin kannattaa harkita peittävämpiä haalarimikroja.
70-luvun muodissa suurimman kohun aiheutti mikrot. Puhetta lyhyistä ja vartalonmyötäisistä mikroista riitti kaikkien lehtien palstoille. Toimittaja kysyykin: "Onko mikrot tilapäinen muodin oikku?"Mikrojen rinnalla 70-luvulla kulki myös midi ja maksi. Esimerkiksi lyhyiden mikrojen kanssa suosittiin maksipituista liiviä.
24. huhtikuuta 1972
EU on alkanut suunnitella yhteistä rahaa jo vuonna 1970. Rahatalouden vakauden takaamiseksi EU-jäsenet päättävät sallia valuutoilleen vain vähäisen keskinäisen vaihtelun. Tämä vuonna 1972 kehitetty vaihtokurssimekanismi (ERM) on ensimmäinen askel kohti euron käyttöönottoa 30 vuotta myöhemmin.
1. tammikuuta 1973
EU:ssa on nyt yhdeksän jäsenvaltiota, kun Irlanti, Tanska ja Yhdistynyt kuningaskunta liittyvät siihen.
Jäsenvaltiot: Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska, Saksa.
Uudet jäsenvaltiot: Irlanti, Tanska, Yhdistynyt kuningaskunta.
10. joulukuuta 1974
EU-maat perustavat aluekehitysrahaston osoituksena yhteisvastuusta. Sen tarkoitus on siirtää rahaa rikkailta alueilta köyhille teiden ja yhteyksien parantamiseen, investointien houkuttelemiseen ja työpaikkojen luomiseen. Myöhempinä vuosina tällainen toiminta muodostaa yhden kolmasosan kaikista EU:n kuluista.
7.–10. heinäkuuta 1979
EU:n kansalaiset äänestävät ensimmäistä kertaa suoraan Euroopan parlamentin jäsenet. Aiemmin kansalliset parlamentit ovat valinneet edustajansa. Jäsenet istuvat yleiseurooppalaisissa poliittisissa ryhmissä (sosialistit, liberaalit, vihreät jne) kansallisten ryhmittymien sijaan. Parlamentin vaikutus kasvaa
Heikki Prepulan luoma Kössi Kenguru nousi lasten suosikiksi seikkailuissaan Pikku Kakkosessa. Ensimmäisen tv-esiintymisensä Kössi teki kuitenkin jo vuonna 1969, tuolloin tosin vielä mustavalkoisena.
Väriaikaan siirryttäessäkin oli Kössi aluksi vielä harmaa hyppijä. Vihreä vivahde syveni vasta vuosien myötä.Ensimmäiset Kössi Kenguru -animaatiot olivat puolituntisia.
Kalle Anttila alkoi esiintyä televisiomainoksessa.
Anttilan todellinen nousu alkoi yleisen taloudellisen nousun myötä.
Postimyyntiin panostettiin entistä kovemmin:
Luetteloiden sivumäärä kasvoi
Tietokoneet otettiin jo varhain avuksi kaupankäyntiin
Vuonna 1975 myynti oli 56 milj. markkaa
Yli 400 000 asiakasta
1976 Anttila myytiin Tukolle
1977 Anttila tavaratalojen määrä tuplaantui kahteenkymmeneen
Kaikilla piti olla Coca Cola jojo
Puhelinkoppeja oli joka paikassa...
Jopo kuntofillari
Kaikki telttailivat 70-luvulla
Peruukit olivat pop
Nuorisomuotia 70-luvulla
Leppävaaran Maxi-market
Koripallotossut olivat muotijalkineet 1960-luvulla. Koristossuja oli alun perin sinisiä ja ruskeita ja niitä käytettiin Yhdysvalloista levinneen koripallopelin pelaamisessa. Kun tossuja alettiin valmistaa, tuli niistä muotijalkineet peliä pelaamattomillekin. Tossut sopivat hyvin yhteen farkkujen kanssa. Edellisillä vuosikymmenillä käytettiin tennareita, eli tennistossuja. 1970-luvulla puolestaan jalkaan vedettiin trampakset eli mokkanahkaiset lenkkitossut. Kuvan kumitossut ovat Nokian valmistamat. Nokia oli tuolloin kumijalkineisiin erikoistunut yhtiö.
1960-luvulla äänilevyt olivat vielä suurelta osaltaan single-levyjä, joilla oli vain yksi kappale molemmin puolin levyä. LP-levyjen osuus levymyynnissä kasvoi ohittaen single-levyt 70-luvun taitteessa. Vuonna 1970 Suomessa myytiin ennätysmäiset 1 270 000 äänitettä. Tuolloin LP-levy maksoi 16–24 markkaa ja single 6,90 markkaa. Levymyynnistä kuusikymmentä prosenttia oli ulkomaisia levyjä. Levymyynti jatkoi nousuaan ja seuraavana vuonna (1971) myynti oli jo yli kaksi miljoonaa. Kasettinauhureiden yleistyminen lisäsi osaltaan äänitemyyntiä. 1970-luvun puolivälin soitetuimpia artisteja olivat muiden muassa Demis Roussos, nuorison villitsijä Hurriganes ja Juice Leskinen. Vicky Rostin ”Kun Chicago kuoli” ja ”Tuolta saapuu Charlie Brown” pysyivät myös monta kuukautta soitetuimpina singleinä. 70-luvun puolivälissä ryhdyttiin markkinoimaan Finnhits –kokoelmalevyjä, joille oli koottu eri esittäjiä. Finnhits III oli vuoden 1976 myydyimpiä levyjä. Todellinen kansan suosikki oli kuitenkin muutaman vuoden sisään (1974–77) kahdeksan kultalevyä myynyt Erkki Junkkarinen. Junkkarisen ”Ruusuja hopeamaljassa” oli ensimmäinen suomalainen levy, joka myi yli 100 000 kappaletta, eli tuolloisen platinalevyn verran. Kuvassa on Valittujen Palojen julkaisema vuosien 1977-78 suosikkibiisejä sisältävä kokoelma-LP sekä Tapani Kansan ja Katri Helenan tuotantoa kasetteina vuodelta 1977.
Lähde: HALOO, minä täällä! - työpajasivut
Marimekon design saavutti Suomessa suuren kansansuosion 1960-luvulta eteenpäin. Marimekkoon pukeutuivat ikäluokat vauvasta vanhukseen. Merkki tunnettiin myös maailmalla. Yhdysvalloissa menestys oli taattu presidentin puolison, Jackie Kennedyn ostettua Marimekkoja. Marimekko koristi niin arjen katukuvaa kuin muotilehtien kansia ja juhlatilaisuuksiakin. 1960–1970-lukujen hittikankaiden ja –vaatteiden suunnittelijoita olivat muun muassa Vuokko Nurmesniemi-Eskolin, Maija Isola ja Annika Rimala. Kuvassa malli esittelee Marimekon ohuesta Karkki-puuvillakankaasta ommeltua minimittaista asukokonaisuutta. Tämä "Asteikko"-nimellä markkinoitu asu oli osa Marimekon kevään ja kesän 1971 mallikokoelmaa. Marimekon muotikuvissa ei poseerattu käsi lantiolla studiossa, vaan niillä haettiin luontevuutta ja asuun sopivaa tunnelmaa. Mallit olivat yleensä yhtiön henkilökuntaa tai Armi Ratian tuttavia. Huomiota herättivät myös mallien paljaat jalat.
Lähde: HALOO, minä täällä! - työpajasivut
Farkkujen tarina alkaa kaikkien tuntemasta Levi's -merkistä, "leviksistä". Kuuluisat kaaret ja punainen merkki ovat kansikuvatakamuksenkin yllä. 1873 kangastavarakauppias Levi Strauss ja räätäli Jacob Davis saivat patentin niiteillä vahvistetuille työhousuille. Kun patentti raukesi 1890, alkoi markkinoille ilmaantua kilpailijoita ja kopioita. Suurimmaksi kilpailijaksi nousi 1900-luvun alussa Henry Lee sukunimeään kantavalla merkillä.
Farkkujen kulta-aika alkoi kuitenkin vasta sotien jälkeen, jolloin niistä tuli nousevan nuorisokulttuurin myötä teini-ikäisten suosikkihousuja. Kolmas valtamerkki, Wrangler Western Wear, syntyi 1947.
Suomessa kaksi helsinkiläistehdasta oli uranuurtajia, Mattisen Teollisuus Oy ja Vaaksa Oy. Vaaksan farkut olivat ensimmäiset suomalaiset merkkifarkut.
Mattisen valmistamat James-farkut puolestaan olivat ylivoimaiset 1960-luvulla. Siitä kertoo myös riemukas kuva, jossa abiturienttien penkkariauto on varustettu iskulauseella: "Abi ilman Jameksia on kuin potta ilman pohjaa."
Julkkisten arvo brändien viestinviejinä keksittiin varhain. Suomessa esimerkiksi Hurriganes-bändillä oli iso merkitys Beaversien suosioon.
Tulivat markkinoille 1976 ja olivat käytössä aina näihin päiviin asti. Synnytti aivan uudet mahdollisuudet television katsomiseen kun ei enään tarvinnut katsoa kaikkea suorana lähetyksenä. Samat venymis-/kuvanlaatu ongelmat kuin c-kasettien kanssa.
Aivan mieletön "massamuisti". C-60 kasetissa siis oli 30 min./puoli eli yhteensä 1 tunti musiikkia. Nauhat venyivät ja paukkuivat. Äänen laatu oli "järkyttävä". Kasetteihin sitten raapusteltiin kaiken maailman tusseilla artisitien ja kappaleiden nimiä. Kappaleet piti aina "kelata", eli etsiä oikea kohta, josta seuraava biisi alkoi.
1960-luvulla saapas peri päällyskengän aseman kaupungissa. Vuosikymmenen lopussa kumijalkineista tuli osa nuorisomuotia. Ilmiöstä kertoo myös Irwin Goodmanin ”Simmarit, sammarit, kummarit ja pipo-kappale, jossa jalassa ovat kummarit eli kumisaappaat. Kumijalkineista suosituimpia olivat nimenomaan Hai-merkkiset kumisaappaat. Hai-saappaasta tuli Nokian Jalkineen hittituote. Nämä lyhytvartiset, valkoreunaiset kumijalkineet olivat saappaan ja kengän välimuoto; värikkäinä ja hienoina ne puettiin ajanmukaisen asun, sammareiden eli samettihousujen kanssa. Muodikkaimmat tunkivat sammareiden lahkeet varsien sisäpuolelle. Nokian jalkinetehdas valmisti ensimmäisen Hai-saapaserän tummansinisenä, myöhemmin sitä tehtiin muunkin värisenä. Hait olivat alun perin suunniteltu purjehduskäyttöön, mutta niistä tuli pian kaikenikäisten rakastama yleisjalkine. Hait olivat jalassa kesät talvet, sisä- ja ulkotiloissa. Rohkeimmat nuoret miehet hankkivat keltaiset Hait. Hai-muodin laannuttua saapas kului postinhaku- ja mökkikäytössä.
